Neuvosto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se on merkittävä ikä tärkeälle yhteistyöorganisaatiolle, joka jo kauan on toiminut globaalin yhteiskunnan haasteiden parissa. Meidän 13 jäsenkuntaamme Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa toimivat valtakunnanrajojen yli ja toimivat yhdessä sellaisen tulevaisuuden eteen, jossa tuemme toisiamme ja aluettamme, sen sijaan että rakentaisimme muureja, jotka etäännyttävät meitä toisistamme ja kehityksestä. Ja se, että Tornionlaaksolla on rajaton historiallinen perintö tarkoittaa, että toiminnallamme on merkitystä paikallistasoa laajemmin.

Tornionlaakson Neuvosto voi hyvin toimia mallina rajayhteistyössä, sitä Eurooppa tarvitsee tänäkin päivänä.

Mitä olemme olleet ja mitä tulemme olemaan ovat kysymyksiä, jotka ansaitsevat huomiota. Minun visioni on, että meidän työmme tulee näkyä myös Tornionlaakson ulkopuolella. Perustoiminnallemme tunnusomaista on yhteistyö kuntien kesken sekä keskinäinen kunnioitus jäsenkuntiamme kohtaan kolmessa eri maassa. Tämä voi toimia mallina kaikille Euroopan rajaseuduille oletetussa rajattomassa Euroopassa. Me olemme monessa tapauksessa ratkaisuissamme jo toteuttaneet modernin yhteiskunnan kaikki mahdollisuudet unohtamatta historiallista perintöämme, paikaillisuutta ja alueemme erityisyyttä ja suuruutta.

Hieman suuremmalla Tornionlaaksolaisella sisulla (!) Euroopassa, tulee maanosamme tulevaisuus olemaan positiivinen. Meidän tulee ryhdistäytyä ja todeta, että meillä on paljon annettavaa, että kokemuksemme ovat tärkeitä ja esimerkeiksi kelpaavat ratkaisumme ovat rakentavia ratkaisuja niin paikalliselle, alueelliselle, kansalliselle kuin eurooppalaisellekin tasolle. Eurooppa tähyilee pohjoiseen ja kohti meidän aluettamme nähdäkseen ja oppiakseen. Ei päinvastoin.

Tietysti meidän täytyy olla valppaita sen suhteen, miten eri rajaseuduilla eri kysymyksiä käsitellään mutta emme koskaan saa sokaistua tai päätyä luulemaan, että mitä kauempana keskusvallasta ollaan, sitä parempi. Päinvastoin, kehittämällä aluettamme oppivat muut meistä. Ja yhdessä olemme voimakkaampia.

Tornionlaakson tulevaisuus on valoisa. Tulemme pian julkaisemaan uuden toimintastrategian, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on kerätä voimia kasvuun, laatuun ja osallisuuteen koko Tornionlaaksossa. Tämä työ on juuri alkanut ja tulevaisuudessa teemme töitä tärkeän alueemme osallisuuden, kehityksen ja kauaskatseisuuden eteen. Tätä työtä tehdään hyvällä itsetunnolla, historiallisella perinnöllä ja fokuksena loistava tulevaisuus.

Peter Waara
hallituksen pj