Tornionlaakson Neuvoston hallitus valitsi Pellossa 12.3.2019 yksimielisesti Tuula Ajangin (s. 1973) neuvoston toiminnanjohtajaksi.

Ajangilla on osaamista mm. EU-projekteista. Hän työskentelee projektipäällikkönä Pohjoiskalotin Rajaneuvonnassa. Ajanki on valmistunut tradenomiksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta (yritystoiminta ja markkinointi).

Yhteensä 13 haki toiminnanjohtajan tehtävää, joista 6 haastateltiin. Ajanki aloittaa toiminnanjohtajana 1.6.2019.

– Kiitän hallitusta luottamuksesta ja odotan innolla että pääsen jatkamaan Marko Varajärven ansiokasta työtä Tornionlaakson Neuvostossa, sanoo Tuula Ajanki.

– Alkuperäisenä Tornionlaaksolaisena olen erittäin ylpeä kotiseudustani. Koen, että tämä yhdistettynä työkokemukseeni pohjoismaisesta yhteistyöstä antaa hyvät edellytykset tulevan tehtävän hoitamiseen, Ajanki jatkaa.

– Olen ylpeä ja iloinen että voin esitellä Tuula Ajangin Tornionlaakson Neuvoston uutena toiminnanjohtajana. Tuulalla on kokemusta rajat ylittävästä yhteistyötä työstään Pohjoiskalotin rajaneuvonnassa, neuvoston hallituksen puheenjohtaja Kerttu sanoo.

– Tuulan hyvä kielitaito mahdollistaa työtehtävän menestyksekkään hoitamisen. Hän hallitsee suomen ja ruotsin niin puhuttuna kuin kirjoitettuna, Perarne Kerttu toteaa.

* * *
Lisätietoja:
– Tuula Ajanki, Tornionlaakson Neuvoston toiminnanjohtaja (1.6.2019 alkaen),
puh. +358 40 669 5520
– Perarne Kerttu, Tornionlaakson Neuvoston hallituksen puheenjohtaja, puh. +46 70 641 0476